8
tilinpäätös 2011
investoinnit
Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 5,0 milj. euroa (3,3
milj. euroa). Emoyhtiön investoinnit olivat 2,7 milj. eu-
roa (0,3 milj. euroa). Merkittävimmät investoinnit olivat
Gospel Communications Oy:n koko osakekannan osto
sekä Hakuninmaan kiinteistön kehittämiseen, energia-
tehokkuuteen ja meluntorjuntaan tehdyt investoinnit.
Painoliiketoiminnassa investoitiin digitaalisen tuotannon
jälkikäsittelyyn.
henkilöstö
Konsernin palveluksessa oli tilikauden aikana keski-
määrin 747 henkilöä (820) kokoaikaisiksi muutettuina.
Emoyhtiön henkilöstön määrä kokoaikaiseksi muutettu-
na oli keskimäärin 30 henkilöä (31).
Henkilöstön määrä väheni Print & Distribution
-liiketoiminta-alueella 74 henkilöllä, Editorial Com-
munication -liiketoiminta-alueella neljällä henkilöllä
ja Marketing Services -liiketoiminta-alueella kolmella
henkilöllä. Publishing -liiketoiminta-alueella henkilöstön
määrä kasvoi kahdeksalla henkilöllä. Muissa toiminnois-
sa henkilöstön määrä pysyi edellisen vuoden tasolla.
Konsernin henkilöstöstä 50 prosenttia työskentelee
Suomessa ja 50 prosenttia muissa maissa, pääasiassa
Ruotsissa.
riskien hallinta
Edita-konsernin merkittävimmät riskit liittyvät markki-
noiden taloudelliseen epävakauteen, painoliiketoimin-
nan markkinoiden voimakkaaseen rakennemuutokseen
ja Ruotsin kruunun heikkenemiseen. Riskejä arvioidaan
säännöllisesti.
Euroopan talouden epävakaus vaikuttaa asiakkai-
den markkinointiviestinnän panostuksiin – suurimpia
hankkeita lykätään, perutaan tai typistetään. Edita on
tiiviissä yhteistyössä asiakkaidensa kanssa pystyäkseen
ennakoimaan hyvissä ajoin toimintansa kehittämistar-
peet ja vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin.
Viestinnän painopisteen siirtyminen digitaalisiin
kanaviin jatkuu. Konsernin haasteena on tulevaisuu-
dessakin kehittää toimintojaan vastaamaan kysynnän
muutosta. Voimakkaimmin muutos vaikuttaa Print &
Distribution -liiketoiminta-alueella sekä jonkin verran
myös Marketing Services -liiketoiminta-alueella. Liiketoi-
mintaa sopeutettiin kummallakin alueella vuonna 2011.
Viestinnän muutoksen hallitseminen kannattavasti kai-
killa liiketoiminta-alueilla on konsernin keskeinen haaste.
Konsernin taseeseen sisältyy 20,5 milj. euroa
konserniliikearvoa. Jos yleinen taloudellinen tilanne
heikkenee ja muuttuu pitkäaikaiseksi lamaksi, se voi
johtaa liikearvon osittaiseen alaskirjaamiseen erityisesti
Marketing Services ja Print & Distribution -liiketoimin-
ta-alueilla.
Henkilöstön osaamisella on ratkaiseva merkitys
konsernin kilpailukyvyn vahvistamisessa. Viestinnän voi-
makas digitalisoituminen asettaa jatkuvaa painetta osaa-
misen kehittämiselle. Osaamispääoman vahvistaminen
sekä onnistuminen avainhenkilöiden sitouttamisessa ja
rekrytoinnissa ovat Editan keskeisiä menestystekijöitä.
Avainhenkilöiden arviointeja jatkettiin vuonna 2011 ja
heille tarjottiin mahdollisuuksia osaamisen kehittä-
miseen ja koulutukseen. Vuoden lopulla päätettiin
panostaa strategisen HR:n kehittämiseen ja vahvistaa
konsernin henkilöstöhallintoa palkkaamalla uusi henki-
löstöjohtaja 1.1.2012 alkaen.
Konsernin valuuttariski liittyy Ruotsin kruunun
arvon kehitykseen. Editan valuuttariskipolitiikan
mukaisesti valuuttariskejä seurataan säännöllisesti.
Henkilöstö keskimäärin kokopäiväisiksi muutettuna
2011
2010
Muutos 2011-2010
Marketing Services
163
166
-1,8 %
Editorial Communication
117
121
-3,3 %
Print & Distribution
349
423
-17,5 %
Publishing
76
68
11,8 %
Muut toiminnot
42
42
0,0 %
Konserni
747
820
-8,9 %
Maittain
Suomi
371
447
-17,0 %
Ruotsi ja Ukraina
376
373
0,8 %
Konserni
747
820
-8,9 %
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut (eur 1000)
48 798
50 342
-3,1 %