Page 21 - v2011fi

Basic HTML Version

editan vuosi 2011
21
kirjoista eikä lehdistä, koska ne ovat edelleen tehokkaita vies-
tinnän välineitä. Samaan aikaan yhtiössä ollaan hyvin tietoisia
sähköisten jakelukanavien eduista ja niitä tarjotaan asiakkaille
aina, kun se palvelee tarkoitusta.
Vuoden 2011 alussa Edita Press Oy sulautettiin osaksi Edita
Publishingia. Yhtiön palvelutarjonta laajeni kattamaan myös
viestintäpalvelut ja siis esimerkiksi yritysjulkaisut. Näistä tyy-
pillisimpiä ovat asiakaslehdet ja vuosikertomukset. Yhtiö voitti
vuoden kuluessa merkittäviä uusia asiakkuuksia. Viestintäpal-
veluiden kysynnän ennustetaan kasvavan Suomessa vuonna
2012. Edita Publishingin viestintäpalvelujen liikevaihdon odo-
tetaan kasvavan jopa 50 prosenttia vuonna 2012.
Edita Publishing on hakenut ja osin löytänytkin uusia
yhteistyökumppaneita esimerkiksi sisällöntuotannossa, sähköi-
sessä julkaisemisessa ja ohjelmoinnissa. Yhteistyön Editan kon-
serniyhtiöiden välillä odotetaan myös johtavan merkittäviin
asiakashankkeisiin. Vuonna 2011 yhtiön palveluksessa työs-
kenteli keskimäärin 76 henkilöä.
Vuosi 2012
Edita Publishingilla on kolme keskeistä tavoitetta:
Kasvu eli toiminnan laajentaminen
liikevaihdolla mitat-
tuna. Liikevaihdon kasvusta merkittävä osa on rakennettu
vuoden 2011 aikana. Keskeistä on yleisen taloudellisen tilan-
teen vaikutus asiakkaiden mahdollisuuteen käyttää yhtiön pal-
veluita. Kasvusta suuri osa tulee julkaisupalveluista ja erityisesti
yrityksille tarjottavista viestintäpalveluista. Lakitiedon tarve
kasvaa uuden Eduskunnan säätämän lainsäädännön myötä.
Kannattavuus
. Yhtiön kannattavuus on säilynyt liiketoi-
mintaympäristön muutoksessa hyvänä. Tavoitteena on säilyt-
tää nykyinen liikevoittotaso kasvunkin aikana.
Yrityksen ja yksilön joustavuus.
Muuttuvassa toimin-
taympäristössä Edita Publishingia on muokattava ketteräksi ja
jouhevasti asiakastarpeisiin reagoivaksi yhtiöksi. Yksilötasolla
tämä tarkoittaa uusia ja haastavia työtehtäviä.
»Yhtiön kannattavuus on
säilynyt liiketoiminta-
ympäristön muutoksessa
hyvänä. Tavoitteena
on säilyttää nykyinen
liikevoittotaso kasvunkin
aikana.»
jarmo rosenberg, toimitusjohtaja, edita publishing
publishing
avainluvut
2011 2010
Liikevaihto (T€)
14 221 14 825
Liikevaihto/ -tappio (T€) 2 973 3 571
Henkilöstö (keskimäärin)
76
68