Page 7 - v2011fi

Basic HTML Version

editan vuosi 2011
7
edita on pohjoismaiden
johtava viestinnän palveluja
tarjoava konserni, jonka tehtävänä on auttaa yrityksiä ja muita
yhteisöjä viestimään paremmin – vaikuttavammin, tehok-
kaammin ja vastuullisemmin.
Edita-konsernin muodostavat emoyhtiö Edita Oyj sekä
kolme suomalaista ja neljä ruotsalaista viestinnän eri osa-alu-
eilla toimivaa tytäryhtiötä. Edita on lisäksi osakkaana kahdessa
ruotsalaisyhtiössä.
Edita on Suomen valtion täysin omistama julkinen yhtiö,
jonka pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Editan palveluksessa
työskentelee noin 800 viestinnän ammattilaista Suomessa,
Ruotsissa, Ukrainassa ja Intiassa.
Edita on viime vuosien aikana käynyt läpi mittavaa muo-
donmuutosta; konsernin liiketoimintaa on kehitetty mukaillen
murrosta, jossa viestinnän painopiste on siirtynyt perinteisistä
painotuotteista digitaalisiin kanaviin. Samaan aikaan, kun on
luovuttu kannattavuudeltaan heikkenevistä liiketoiminnoista
ja palveluista, kaikkia konserniyhtiöitä on kehitetty oman
alansa digitaalisen viestinnän edelläkävijöiksi.
Edelläkävijyys on ollut Editalle tärkeää kautta aikojen. Aina
yhtiön perustamisesta, vuodesta 1859 lähtien, Editassa on kan-
nustettu liiketoimintoja ja yksilöitä niin teknologiseen kuin
toiminnalliseenkin innovatiivisuuteen.
Editassa on neljä konserniyhtiöiden palvelutarjontaan
perustuvaa liiketoiminta-aluetta: Marketing Services, Editorial
Communication, Publishing ja Print & Distribution. Jokai-
sella konserniyhtiöllä on erityinen, sisaryhtiöistään poikkeava
markkina-asema ja palvelutarjonta. Yhteistä niille on kuiten-
kin tavoite olla johtava yritys omalla viestinnän osa-alueellaan
joko Suomessa, Ruotsissa tai laajemmin Pohjoismaissa.
Edita Oyj:n rooli suhteessa tytäryhtiöihinsä on olla aktii-
vinen ja innovatiivinen liiketoiminnan kehittäjä sekä tarjota
hyvä, edelläkävijyyteen kannustava koti strategisesti mielen-
kiintoiselle liiketoiminnalle ja osaamiselle.
Visio
Editan tavoitteena on vahvistaa edelleen asemaansa Pohjois-
maiden johtavana viestintäkonsernina. Tämä merkitsee sitä,
että Edita jatkaa kannattavaa kasvua Pohjoismaissa, ensisijai-
sesti kotimarkkinoillaan Suomessa ja Ruotsissa, sekä selvit-
tää samalla mahdollisuuksia laajentaa toimintaa myös uusille
markkina-alueille.
Liikevaihdolla mitattuna Edita on jo saavuttanut johtavan
aseman Pohjoismaissa. Tavoitteena on saavuttaa johtajuus ja
olla edelläkävijä myös viestintäpalveluiden monipuolisuudessa
ja laadussa.
s t r at e g i a
Edita lyhyesti
edita-konserni
Tukitoiminnot
Marketing
Services
Editorial
Communication
Publishing
Print &
Distribution
Organisaatio
Konserniyhtiöt 2011
Edita Oyj
Marketing Services:
Citat ab, Mods Graphic Studio ab ja
osakkuus­yhtiö Brand Systems ab
Ruotsissa, Citat Oy Suomessa ja
Citat Ukraina llc Ukrainassa.
Editorial Communication:
jg Communication ab Ruotsissa.
Publishing:
Edita Publishing Oy Suomessa.
Print & Distribution:
Edita Prima Oy Suomessa,
Edita Västra Aros ab ja osakkuusyhtiö
Edita Bobergs ab Ruotsissa.
Mainonnan suun-
nittelu ja tuotanto
Tiedonhallinta
Kuvankäsittely
Verkko- ja mobiili-
palvelut
Markkinoinnin jär-
jestelmät (mrm)
Ulkoistuspalvelut
Toimitustyö
Painetut julkaisut
Strateginen
konsultointi ja
valmennus
Videot
Verkkopalvelut
Oppimateriaalit
Tietokirjat
Tietopalvelut
Tilausjulkaisut
Viestintä- ja
sisältöpalvelut
Koulutus
Korkealaatuinen
painotuotanto
Suoramarkkinointi
Personoidut
painotuotteet
Tuotannon it-tuki
Logistiikkapalvelut