tilinpäätös 2011
69
Hallinnointiperiaatteet
Edita Oyj on Suomen valtion täysin omistama suoma-
lainen julkinen osakeyhtiö, jonka päätöksenteossa ja
hallinnossa noudatetaan Suomen lakeja, yhtiön yhtiöjär-
jestystä ja soveltuvin osin julkisesti noteerattuja yhtiöitä
koskevaa Corporate Governance -hallinnointikoodia.
Edita-konsernin muodostavat emoyhtiö Edita Oyj
ja sen tytäryhtiöt.
Hallintoelimet
Vastuu Edita-konsernin hallinnosta ja toiminnasta on
Edita Oyj:n hallintoelimillä, joita ovat yhtiökokous,
hallitus ja toimitusjohtaja.
Yhtiökokous
Edita Oyj:n ylin päättävä elin on yhtiökokous, joka
kokoontuu vähintään kerran vuodessa. Varsinainen
yhtiökokous pidetään vuosittain hallituksen määräämä-
nä päivänä toukokuun loppuun mennessä. Yhtiökokous
päättää sille osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaan
kuuluvista asioista, kuten tilinpäätöksen vahvistamises-
ta ja osingonjaosta sekä hallituksen ja tilintarkastajan
valinnasta sekä heille maksettavista palkkioista.
Hallitus
Varsinainen yhtiökokous valitsee hallitukseen vuodeksi
kerrallaan neljästä kahdeksaan jäsentä. Hallituksen
jäsenten toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan
varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallituksen
puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitsee yhtiö-
kokous.
Hallitus vastaa yhtiön hallinnosta sekä varainhoidon
ja liiketoiminnan asianmukaisesta järjestämisestä ja val-
vonnasta. Hallitus tekee merkittävät toimintaperiaattei-
ta, strategiaa, investointeja, organisaatiota ja rahoitusta
koskevat päätökset sekä päättää merkittävistä kiinteis-
tö-, liiketoiminta- ja yrityskaupoista. Hallitus vahvistaa
yhtiön arvot ja politiikat ja seuraa niiden toteutumista.
Hallitus hyväksyy itselleen työjärjestyksen ja kokousoh-
jelman. Hallituksen keskeisiä tehtäviä ovat::
t
vuotuisen toimintasuunnitelman ja talousarvion
hyväksyminen
t
tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksymi-
nen
t
organisaation ja palkitsemisjärjestelmän hyväksymi-
nen
t
toimitusjohtajan ja konsernin johtoryhmän nimittä-
minen ja palkitseminen
t
valiokuntien jäsenten nimittäminen ja työjärjestysten
vahvistaminen
t
pitkän aikavälin tavoitteiden ja strategioiden hyväk-
syminen
t
konsernin arvojen sekä ohjaus- ja riskienhallintajär-
jestelmää koskevien periaatteiden ja politiikkojen
hyväksyminen
t
kirjanpidon ja varainhoidon asianmukaisen järjestä-
misen valvonta.
Hallitus on vahvistanut koko konsernissa noudatettavan
corporate manual -ohjeistuksen, jonka tarkoitukse-
na on taata asianmukainen menettelytapa kaikessa
konsernin liiketoiminnan harjoittamisessa. Hallitus arvioi
työskentelytapojaan vuosittain.
Vuonna 2011 hallituksen muodostivat Lauri Ratia
puheenjohtajana, Kaj Friman varapuheenjohtajana sekä
jäsenet Carina Brorman, Riitta Laitasalo, Jussi Lystimäki,
Eva Persson ja Petri Vihervuori. Vuonna 2011 hallitus
kokoontui 12 kertaa. Keskimääräinen osallistumispro-
sentti oli 92. Hallituksen arvion mukaan kaikki hallituk-
sen jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä ja kaikki muut
jäsenet paitsi Petri Vihervuori ovat riippumattomia
yhtiön osakkeenomistajasta, Suomen valtiosta.
Hallituksen valiokunnat
Hallituksen valiokunnat avustavat hallitusta valmistele-
malla hallitukselle kuuluvia asioita. Hallituksella on kaksi
vakituista valiokuntaa, tarkastusvaliokunta ja rakenne- ja
palkitsemisvaliokunta.
Tarkastusvaliokunta
Tarkastusvaliokunnan tehtävänä on avustaa hallitusta
taloudellisen tilanteen seurannassa ja valvontatehtävien
suorittamisessa sekä raportoinnin ja sisäisen tarkas-
tuksen ohjauksessa, riskienhallinnan valvonnassa ja
tilintarkastuksen seurannassa.
Vuonna 2011 tarkastusvaliokuntaan kuului kolme
jäsentä: Riitta Laitasalo (puheenjohtaja), Kaj Friman
ja Petri Vihervuori. Valiokunta kokoontui seitsemän
kertaa ja kokousten osallistumisprosentti oli 100.
Rakenne- ja palkitsemisvaliokunta
Rakenne- ja palkitsemisvaliokunta ohjaa konserni-
rakenteen sekä keskeisten liiketoiminta-alueiden
kehitystä. Valiokunta myös valmistelee konsernin
johtoon kuuluvien henkilöiden nimitykset, toimisuh-
teen ehdot, palkitsemisen sekä palkitsemisjärjestelmät
ja -periaatteet.