Page 9 - 02-2012

Basic HTML Version

Fysi 2/2012
9
Kansanedustaja
Rakel Hiltunen
istahtaa tutul-
le hoitopöydälle fysioterapeutti
Tytti Nuoramon
eduskunnan kaarirakennuksessa sijaitsevassa työ-
huoneessa. Hän on tullut laitattamaan kinesiotei-
pin vasempaan nilkkaansa, joka on jäänyt pieneen
virheasentoon kaksi vuotta sitten tehdyn polvileik-
kauksen jäljiltä.
– Olen lähdössä viikonlopuksi maalle. Teip-
pi korjaa nilkkani asentoa
ja poistaa kivun. Maastos-
sa nilkka ei niukahtele yhtä
helposti kuin ilman teippiä,
Rakel Hiltunen kuvailee ja
kertoo, että kinesioteippa-
uksesta oli iso apu myös
polvileikkauksesta toipu-
misessa. – Leikkauksen jäl-
ki oli aika pahannäköistä,
mutta kinesioteippaus lähti
viemään nopeasti pois tur-
votusta ja mustelmia.
Sattumalla oli sormen-
sa pelissä siinä, että nimen-
omaan Arkadianmäen väki
on saanut nauttia kinesio-
teippauksen hyödyistä jo
vuodesta 2003 saakka – eh-
käpä aivan ensimmäisinä
Suomessa -, vaikka mene-
telmä on lyönyt meillä läpi
voimalla vasta parin, kol-
men viime vuoden aikana.
– Tutustuin kinesioteip-
paukseen ollessani Suomen
naisten koripallomaajouk-
kueen kanssa kesäuniversiadeissa 2003 Daegussa,
Etelä-Koreassa. Japanin joukkueen fysioterapeut-
ti tuli siellä esittelemään minulle menetelmää sa-
noen, että tämä sitten auttaa suurin piirtein kaik-
keen, jopa tenniskyynärpäähän. En tietenkään
uskonut häntä. Toin kuitenkin siltä reissulta kotiin
ensimmäiset teippirullat, aloin hakea tietoa aihees-
ta ja siitä se lähti, Tytti Nuoramo kertoo.
Tiedonjanosta kertoo se, että Tytti Nuoramo jär-
jesti Suomessa ensimmäisen kansainvälisen kinesio-
teippauskoulutuksen. Se perustui menetelmän ke-
hittäjän, japanilaisen
Kenzo Kasen
luomaan, kolme
kurssia käsittävään koulutuskokonaisuuteen. Hän
organisoi myös matkan menetelmää käsittelevään
tutkimusseminaariin Italiaan.
– Halusin tietää kunnolla, mistä on kyse mene-
telmässä, joka hämmästyttää päivittäin meitä alan
ammattilaisiakin, kun teippaamalla on mahdollista
saada kivut pois ja ihminen työkykyiseksi. Kun en-
simmäinen itse teippaamani potilas sanoi, ettei hän
usko tätä, totesin, etten kyllä minäkään. Mutta että
ollaan onnellisia, kun tä-
mä toimii!, Tytti Nuoramo
naurahtaa.
Kinesioteippauksen
välitön kivunhoitovaiku-
tus saattaa liittyä ihoon
ja ihon alaiseen faskia-
kudokseen, joiden kaut-
ta vaikutetaan aivoihin.
Käyttöala on kuitenkin ki-
vunhoitoa laajempi.
– Menetelmän avulla
lihasta voidaan joko ak-
tivoida tai inhiboida eli
rentouttaa. Lisäksi tule-
vat mekaaniset korjauk-
set: Teipin avulla voidaan
korjata vaikkapa nilkan
tai olkapään virheasen-
toa. Vaikutusmekanismi
on todella mielenkiintoi-
nen: viesti kulkee aivoihin
ja sieltä takaisin lihaksiin,
jotka aktivoituvat. Vaikka
lihaksia ei aktiivisesti vah-
visteta, ne vahvistuvat,
Tytti Nuoramo kuvailee.
– Lisäksi teippaus voidaan tehdä niin, että sen
ensisijainen vaikutus on turvotusta ja mustelmia
poistava lymfaus.
Tällä hetkellä Tytti Nuoramo hakee tietoa ja ko-
kemuksia akupunktion ja kinesioteippauksen yhdis-
tämisestä. – ”Acutapingista” on ilmestynyt jo kirjo-
jakin, hän kertoo.
Kansanedustaja
kinesioteipeissä
Kinesioteippi pysyy paikallaan noin viikon ja
tekee tehtäväänsä. Rakel Hiltusen nilkkaan lai-
tettava teippi korjaa mekaanisesti nilkan asen-
toa niin, että paino jakautuu oikein. Fysiotera-
peutti Tytti Nuoramo teippaa.