5
Lähettiläs
16. elokuuta 2014
sain kunnian kantaa
Suomen lippua Nan-
jingin nuorten kes-
äolympialaisissa. Het-
ki, jolloin kävelin lipun
kanssa stadionille, on
unohtumaton. Kylmät
väreet valtaavat
edelleen kehoni, kun
ajattelen sitä hetkeä.
Viikot Kiinassa kului-
vat todella nopeasti,
koska aina oli jotain
tekemistä. 200 eri maata ja kulttuuria samassa kylässä sovussa keskenään on jotain
uskomatonta.
Nyt 42 nuorta suomalaista olympiatoivoa saa mahdollisuuden kokea sen, mihin ur-
heilu parhaimmillaan pystyy. Urheilu yhdistää ihmisiä ja saa aikaan valtavia tunteita.
Tällaiset tapahtumat, kuten nuorten olympialaiset, eivät ole ainoastaan pelkkää ur-
heilua varten. Tietenkin kisoihin lähdetään tavoittelemaan huippusuorituksia, mutta
nuorten olympialaiset antavat myös paljon muuta. Kisojen aikana urheilijoille järjes-
tetään paljon oheistoimintaa sekä opetusta ja samalla on mahdollisuus luoda ystä-
vyyssuhteita ympäri maailmaa. Paikalla on paljon entisiä ja nykyisiä olympiaurhei-
lijoita, jotka jakavat kokemuksiaan nuorille. Minun tehtäväni Lillehammerissa onkin
auttaa luomaan urheilijoille kokemus, joka jää elämään muistoihin ikuisesti.
Omalla kokemuksellani nuorten olympialaisista pyrin
auttamaan urheilijoita omiin huippusuorituksiin ja
luomaan kokemuksesta ainutlaatuisen. Toivon myös,
että nuorten olympialaiset motivoivat kohti tulevai-
suuden olympiaunelmia.
Santeri Sirén
Urheilijalähettiläs
Young ambassador
#iLoveYOG
@santerisiren