Mitalikahvit ja johtopäätökset - page 18

18
Vääksyn yhteiskoulu
VääksynYhteiskoulussa 7.- ja 9.-luokkalaisilla oli olympia-
päivä keskiviikkona 5.3.2014. Samaan aikaan 8.-luokkalai-
silla oliNouhätä -päivä. Aloitimme päivämme avajaisilla,
joissa noudatimme olympialaisten avajaistenprotokollaa:
tervehdyssanat, kisojen avaus, lippu tuotiin ja nostettiin
salkoonOlympiahymnin soidessa taustalla, soihtu tuotiin
kisa-alueelle, ja tuli jäi palaamaan sinne päivän ajaksi.
Lopuksimeillä vannottiinurheilijoiden sekä tuomarien ja
toimitsijoiden vala.
Päivän ajatuksena oli liikkua yhdessä ryhminä erilaisten
tehtävienparissa.Haastetta päivään toi aikainen lumien
sulaminen,mutta rastipisteet oli suunniteltuniin, että
jouduimmemuuttamaan ainoastaanpulkkailun olympia-
tietovisaksi.Monissa tehtävissä yhteistyö oli valttia, joten
ryhmäytyminen oli päivän yhtenä tavoitteena. Liikunnan
ohella haastoimme ryhmiämyös erilaisilla ongelmanrat-
kaisutehtävillä. Ryhmät oli pääosinmuodostettu luokista,
muttamuutamia luokkia yhdistettiin, kun osa oppilaista
oli laskettelemassaHimoksella.
Yhtenä päivän erikoisuutena oli Ampumahiihtoliiton
järjestämä tutustuminen ampumahiihdon alkeisiin.
Videolla onpieni fiilistelypätkäVääksynYhteiskoulun
olympiapäivästä yhdistetyn 7bc-ryhmän silmin.
1...,8,9,10,11,12,13,14,15,16,17 19,20,21,22,23,24,25,26,27,...28
Powered by FlippingBook