kehityksen vaiheessa menty eteenpäin –
välillä suorastaan harppauksittain. - Tärkeä
askelmerkki Rikun kohdalla oli epilepsia-
lääkityksen aloittaminen. Hän hyötyi siitä
silminnähden heti.
Taipaleen varrelta on vanhempien mie-
leen jäänyt kullanarvoisia ohjeita. – Ihmette-
limme aikanamme, miksi poika pisti kädet
korvilleen, kauhistui ulos menoa ja vajosi
tietyissä tilanteissa omaan maailmaansa.
Sittemmin löytyi selitys: Rikulla on erittäin
selvä SI-oireisto eli hän on aistiyliherkkä.
SI-häiriöihin erikoistuneesta toimintatera-
peutista tulikin vuosiksi tärkeä tukihenkilö,
joka osasi ohjata meitä vanhempia ja koko
sukua hienolla tavalla. Hän sanoi mm.
sen tärkeän asian, että muistakaa, että tä-
män lapsen sisällä on niin paljon enem-
män kuin mitä hän osaa meille ilmaista.
– Tämä on tullut viimeisten kahden vuoden
”
Fysioterapeutit olivat aluksi vähän arkoja ohjaamaan minua.
He arvelivat, että tiesin nuo tärkeät kehitysvammaisen lapsen
ohjaamiseen liittyvät asiat, kun olen luokanopettaja. Sanoin,
että minulla ei ole näistä asioista hajuakaan ja antakaa
reippaasti ohjeita - tarvitsen niitä ihan yhtä paljon kuin
kuka tahansa vanhempi. Terapeuttien ohjeilla Rikun
kehitys lähti etenemään harppauksittain.”
aikana esiin mm. siinä, että Riku on alkanut
huolehtia meistä toisista. Hän kysyy, missä
koulusta poissa oleva koulutoveri on ja kan-
taa aamulla huolta siitä, että pikkusisko he-
rää ajoissa ja ehtii tehdä aamutoimet ennen
kouluunlähtöä.
Virpi Nevalainen sanoo, että heidän
perheellään on ollut matkan varrella paljon
onnea. – Meillä on ollut ilo saada Rikulle
sellaisia terapeutteja, jotka ovat olleet kiin-
nostuneita hänestä ja hänen kehittymises-
tään. Erittäin tärkeä ihminen elämässämme
on Rikun henkilökohtainen kouluavustaja,
joka vie häntä myös fysioterapia-, ratsas-
tusterapia- ja allasterapiakäynneille, jotka
sijoittuvat Rikulla koulupäivään. Tärkeää
on ollut myös ammattitaitoisen erityisopet-
tajan tuki.
– Äitinä kannan tietysti jatkuvaa huonoa
omaatuntoa siitä, teemmekö kotona riittä-
västi sellaisia asioita, jotka auttavat Rikua
eteenpäin. Mutta olen ymmärtänyt senkin,
että minun ei tarvitse olla terapeutti, vaan
minä olen se äiti, joka huolehdin siitä, että
lapsilla on ruokaa ja puhdasta vaatetta
päällä. Elämähän ei voi eikä saa olla pelk-
kää terapiaa, Virpi Nevalainen summaa.
Lämpimät kiitokset lähtevät myös lähipii-
rille – isovanhemmille ja sukulaisille, joiden
apu, tuki ja mukana eläminen on uskomat-
toman tärkeää.
Säännöllisellä fysioterapialla on olennainen merkitys niin fyysisen kuin henkisen hyvin-
voinnin kannalta kasvun eri vaiheissa. Jotta terapia tuottaa tulosta, sen on oltava lap-
sen mielestä mielenkiintoista. Rima on tärkeä pitää riittävän korkealla, jotta lapsen
mielenkiinto ei lopahda. Rikusta on tullut viimeisten kahden vuoden aikana yhä oma-
toimisempi ja kuvaan on astunut uutena asiana toisista huolehtiminen.
32
Fysi 1
•
2014
