Fysi 1/2014 - page 11

T
anssi astui
Johannan
elä-
mään alun perin vastais-
kuna kiusaamiselle, jota
pyörätuolilla liikkuva lapsi
erilaisuutensa vuoksi sai osakseen.
– Päädyin esteettömän tanssin ohjaaja-
koulutukseen ja aloin sitä kautta työstä-
mään tanssiani pitemmälle. Tanssista
tuli vapaaehtoistyötäni, joka tekee hy-
vää minulle ja keholleni.
Johannan fysioterapeutti
Sanna
Heiskanen
luettelee ominaisuuksia,
joita tanssi pyörätuolissa, lattialla,
vedessä Johannalta vaatii. - Hyvää
perusliikkumista, oman kehon tunte-
mista ja siihen luottamista, taiteelli-
suutta ja luovuutta.
Kyllä: Johanna tanssiimyös vedessä.
– Pidän allasterapiasta - se rentouttaa
varsinkin jäykkää vasenta puoltani.
Vesielementin myötä olen päätynyt
tekemään Anna Pavlova -hahmonani
myös vesibalettia.
Sanna Heiskanen on itse entinen
uimari ja ohjaa Johannan allasterapiaa.
–VesiantaaJohannallemahdollisuuden
luottaa itseensä ja veteen - liikkua ja
ilmaista itseään vielä vapaammin kuin
lattialla tai pyörätuolissa.
Toimittaja saa kokea elämyksen
seuratessaan Johannan fysioterapia-
käyntiä Fysiopalvelu Knuuttila &
Sariaksessa. Jenni Vartiaisen Seili-laulu
saa arvoisensa tulkinnan, kun Johanna
tanssii tällä kertaa jumppamatoilla
koskettavankappaleen. ”Onmatkallaan
aalloilla Airiston Sofia, ryysyläinen.
Kun taakseen hän katsoo niin siellä
yhä on tuttu tie, joka kotiin vie…Halki
synkän veen, vene hiljalleen, lipuu saa-
reen syrjäiseen…”
- Käytämme tanssia välillä läm-
mittelynä fysioterapiakerran aluksi,
fysioterapeutti SannaHeiskanen sanoo.
Lämmittelykin voi olla taidetta!
Oululainen
Johanna Vähäkuopus
alkoi tanssia 7-vuotiaana – ja
tanssii entistä palavammin nyt 23-vuotiaana toimiessaan kiertävänä
pyörätuolitanssijana erilaisissa tilaisuuksissa. Siro, jäntevä Johanna
olisi mitä todennäköisimmin ballerina, vaikkei hänellä olisi cp-
vammaansa. Synnynnäinen vamma yhdistyneenä tanssiin tuo
kuitenkin kokijan eteen elämyksen, joka ei suostu poistumaan
verkkokalvoilta. – Lavalla saan olla se lennokas ballerina, joka
oikeasti olen, Johanna sanoo.
Johanna on
lavalla
lennokas ballerina
Teksti : Ritva Tiittanen-Wallenius
Kuvat : Raija Knuuttila ja Ritva Tiittanen-Wallenius
Neurologisten aikuisten ja nuorten fysioterapiaan
erikoistunut fysioterapeutti Sanna Heiskanen ohjaa
Johanna Vähäkuopusta fysioterapiakäynnillä. Takana
on jo kuusi vuotta tavoitteellista terapiayhteistyötä.
Tällä hetkellä haasteena on vasemman lonkan
saaminen löysemmäksi.
Johanna Vähäkuopus tanssii lavalla Anna Pavlovana.
Hahmo on saanut nimensä kuuluisan venäläisballe-
rinan mukaan. Katsoja pääsee toiseen maailmaan,
jossa tanssijan, cp-vammaisen nuoren naisen,
luovuus saa arjessa usein tottelemattoman kehon
tuottamaan unohtumattoman taide-elämyksen. ”Älä
huoliisi jää, nosta pystyyn vain pää” - Konsta Jylhän
Joululaulun sanat avautuvat aivan uudesta näkö-
kulmasta.
1...,2,3,4,5,6,7,8,9,10 12,13,14,15,16,17,18,19,20,21,...56
Powered by FlippingBook