Fysi 2/2013 - page 39

Fennian, FYSIn yhteistyökumppanin asiantuntija-artikkeli
”On opittava
tuntemaan rajansa”
Yksinyrittäjän vapaus on käytännössä joustamista asiakkaiden
ehdoilla. Heli Pylkkänen raivaa kalenteriinsa säännöllisesti pieniä
taukoja, joiden avulla jaksottaa arkea.
S
ysmän Fysioterapia Ky:n yrittä-
Heli Pylkkäsestä
, 60, ei pi-
tänyt tulla yrittäjää, koska hän
viihtyi terveyskeskustyössä Juankos-
kella eikä haaveillut riskinotosta. Kun
kollega houkutteli Pylkkästä mukaan
yrityksen perustamiseen, hän ensin
kieltäytyi. Harkinnan jälkeen yrittä-
jyys alkoi kiinnostaa, jolloin Pylkkä-
sen mies ehdotti oman yrityksen pe-
rustamista kotiseudulle Sysmään.
- Terveyskeskuksen johtava lääkä-
ri sanoi minulle, ettei Sysmässä tarvi-
ta fysioterapia-alan yritystä. Ajattelin
kokeilla vuoden ja pidin aluksi varal-
la entisen työpaikkani. Alku oli haas-
tavaa, mutta kun aloin saada jalansi-
jaa, en halunnut enää luovuttaa.
Nyt yrittäjävuosia tulee täyteen
jo 30. Asiakkaita on laidasta laitaan,
vauvoista aina 90-vuotiaisiin. Pylk-
känen on erikoistunut lasten fysio-
terapiaan ja hoitaa muun muassa
Päijät-Hämeen keskussairaalasta fy-
sioterapiaan lähetettyjä lapsia sekä
Kelan sopimusasiakkaita.
- Parasta yrittämisessä on, että
saan työskennellä alalla, jolle olen
halunnut. Tulen edelleen mielellä-
ni töihin. Asiakkaat ovat mukavia –
valittajia ei ole, kuten ehkä joissakin
muissa palveluammateissa.
Pienikin irtiotto auttaa
Välillä jaksaminen on kuitenkin ollut
koetuksella. Erityisesti aiemmin Pylk-
käsen toimiessa myös kunnallisissa
luottamustehtävissä ei aika tahtonut
riittää. Edelleenkin pitkistä lomista
voi vain haaveilla, sillä yksinyrittä-
jän on hoidettava sopimusasiakkaat
kuukaudesta riippumatta. Koska lä-
himpään kaupunkiin on matkaa,
Pylkkäsen on hankala saada keikka-
työntekijää ja vielä hankalampaa on
löytää sopimusasiakkaiden laatuvaa-
timusten mukaista ammattilaista.
- Lomaa pidän asiakkaiden ehdol-
la yleensä pidennetyn viikonlopun,
maksimissaan viikon kerrallaan.
Pylkkänen allekirjoittaa Menesty
mielekkäästi -tutkimuksen havain-
non, että moni yrittäjä yliarvioi jak-
samistaan.
- Niin itsekin aiemmin tein. Tie-
tynlainen käänne oli eräs yrittäjäasi-
akkaani, joka sanoi, että älä tee niin
kuin hän – hän oli koettanut venyä,
kunnes terveys meni, Pylkkänen ker-
too.
Vuosien myötä myös itsetunte-
mus on kasvanut.
- Jos minua alkaa ärsyttää, kun
asiakas astuu sisään, tiedän oleva-
ni liian väsynyt. Kun asuu ja työs-
kentelee pienellä paikkakunnalla, on
välillä pakko lähteä pois, esimerkik-
si viikonlopuksi Helsinkiin. Lyhytkin
irtiotto auttaa.
Ulkopuolinen asiantuntija
havahdutti
Yrittäjä on helposti aina töissä. Pylk-
känen vetää tietoisesti rajan työn ja
vapaa-ajan väliin.
- Kun suljen työpaikan oven, pää-
sääntöisesti pääsen hyvin irti työasi-
oista. Vaikka se olisi mahdollista, en
hoida yleensä töihin liittyviä asioita
kotoa käsin. Asiakkaatkin kunnioit-
tavat vapaa-aikaani eivätkä soita mi-
nulle iltaisin tai viikonloppuisin.
Yrittäjille suunnatussa Kelan As-
lak-kuntoutuksessa ulkopuolinen
asiantuntija havahdutti Pylkkäsen
pohtimaan omia työtapojaan ja ke-
hotti pitämään tauon joka päivä.
- Siihen asti söin epäsäännölli-
sesti eli käytännössä nopeasti samal-
la kun tein koneella töitä. Nyt kirjaan
itselleni päivittäin tunnin lounastau-
on. Se auttaa minua todella paljon
jaksamisessa, vaikka päivä pitenee-
kin tunnilla. Varaan myös kalente-
riini viikolla aikaa kirjallisiin töihin,
joita ennen tein viikonloppuisin.
Vuosikymmenten kokemuksella
Pylkkäseltä löytyy muitakin toimi-
viksi havaittuja vinkkejä.
- Kannattaa pitää ammattitaidos-
ta huolta käymällä erilaisissa koulu-
tuksissa. Samalla tapaa kollegoja ja
pääsee vaihtamaan mielipiteitä, mi-
kä on etenkin yksinyrittäjälle tärkeää.
En tingi myöskään työterveyshuollos-
ta vaan käyn säännöllisesti tarkastuk-
sissa, jotta ei pääse tulemaan mitään
yllättävää. Lisäksi täytyy ennättää
harrastaa jotakin mieleistä ja pitää
kunnosta huolta. Minulle henkireikiä
ovat kamarikuoroharrastus, pyöräi-
ly ja lenkkeily. Syksyllä tarkoitus on
aloittaa myös kiireiden takia jäänyt
bailatino-harrastus uudelleen.
Fysioterapiayrittäjä Heli Pylkkänen
on löytänyt useita keinoja omasta
työhyvinvoinnistaan huolehtimiseen.
Yrittäjille suunnattu Kelan Aslak-
kuntoutus antoi vielä tärkeitä lisäeväitä.
Kuva: Birgitta Sula
Fysi 2
2013
27
1...,29,30,31,32,33,34,35,36,37,38 40,41,42,43,44,45,46,47,48,49,...52
Powered by FlippingBook