Fysi 2/2013 - page 5

Pääkirjoitus
U
skoa tulevaisuuteen antaa tä-
tä kirjoittaessani uutinen sii-
tä, että euroalueen bruttokan-
santuote kasvoi huhti-kesäkuussa 0,3
prosenttia. Ei paljon, mutta odotettua
voimakkaammin. Plussan puolella ol-
laan ja taantuma on euroalueella vi-
rallisesti ohi. Vaikka uutiset syytävät
isojen yritysten lomauttamisaikeita,
tiedetään, että
pk-yritykset ovat sit-
keitä työllistäjiä
eivätkä ensimmäise-
nä ole irtisanomassa henkilöstöään.
Oman toimialamme yrittäjät huo-
lehtivat huomisesta mm. koulutta-
malla ahkerasti niin itseään kuin
henkilökuntaansa. FYSI ry:n uute-
na toiminnanjohtajana aion pereh-
tyä tarkasti toimintaympäristömme
muutoksiin ja tulossa oleviin raken-
neuudistuksiin.
Yrittäjämyöntei-
semmän toimintaympäristön
ra-
kentaminen on kesken ja edellyttää
yhteistyötä muiden yrittäjäjärjestö-
jen kanssa.
Viikko sitten istuimme Fysin toi-
mistossa Suomen Fysioterapeuttien
kanssa. Paikalla oli molempien jär-
jestöjen hallituksen jäseniä ja toimi-
henkilöitä. Keskustelimme alamme
monenlaisista haasteista yksimielisi-
nä siitä, että meidän on tuotava fy-
sioterapiaa ja kuntoutusta yhteisvoi-
min päättäjien, viranomaistahojen ja
muiden järjestöjen tietoisuuteen lää-
käreitä unohtamatta.
Olen pitkin vuotta liikkunut vi-
rallisissa ja vapaamuotoisemmis-
sa tilaisuuksissa, joissa on ollut pai-
kalla päättäjiä, ja huomannut, että
toimialamme tärkeys ei ole kaikki-
en tiedossa. Toki korostetaan työs-
sä jaksamista ja vanhusten toiminta-
kyvyn ylläpitämistä, mutta
miten
se
oikeasti tehdään, se onkin jo toinen
juttu. Ei tiedetä, mitä kaikkea fysio-
terapian ja kuntoutuksen rautaiset
ammattilaiset osaavat tehdä työ- ja
toimintakyvyn säilyttämiseksi. Entä
miten saisimme
lääkärit paremmin
tietoisiksi kuntoutuksen vaikutta-
vuudesta
ja ohjaamaan asiakkaitaan
fysioterapiaan? Tehtävämme on sel-
ventää, mitä fysioterapeuttien asian-
tuntijuus on.
Kartoitimme viime syksyn
Hy-
vä Ikä
-messuilla, tietävätkö kansa-
laiset, että
fysioterapiaan voi men-
nä myös ilman lääkärin lähetettä
.
Vastaajista 33 % ilmoitti, että lääkä-
rin lähete pitää olla, muuten ei pää-
se. 12 % ei vastannut ko. kysymyk-
seen, minkä tulkitsimme niin, että he
eivät tienneet asianlaitaa. 49 % tiesi
oikein: fysioterapiaan voi mennä il-
man lähetettäkin. Mielestäni tulos oli
yllättävä. Vaikka otos oli vain kolme-
sataa, se antaa miettimisen aihetta.
Tiedottamista on siis lisättävä kansa-
laisiinkin päin.
Meillä on edelleenkin huoli – tai
oikeastaan pelko –
sairausvakuutus-
korvausten leikkausuhasta
. Viime
vuosien aikana Fysissä on tehty asi-
assa ahkeraa vaikuttamistyötä. Tätä
kirjoittaessani syksyn budjettiriihi on
edessäpäin ja lehtemme ilmestyessä
todennäköisesti takanapäin – toivot-
tavasti meidän kävi hyvin eikä kela-
korvauksiin koskettu.
Tekemistä riittää.
Omistajan- ja
sukupolvenvaihdoskysymyksiin
on
nyt osattava vastata meidänkin toi-
mialallamme. Pyrimme löytämään
keinoja, joilla yrittäjyyttä harkitsevat
ja yrityksestään luopumista suunnit-
televat löytävät toisensa. Olisi kan-
santaloudellinen tappio, elleivät pit-
kään toimineet yritykset löytäisi
jatkajaa! Lääkkeeksi sopii vaikkapa
mentorointi,
jossa kokenut yrittäjä
avittaa noviisia alkuun.
Järjestöjen yhteisessä tapaami-
sessa nousivat esiin myös koulutus-
asiat. Totesimme, että nykyisessä
ammatillisten täydennyskoulutusten
opintopistekäytännössä
on selventä-
misen varaa
, joten päätimme yhdis-
tää voimamme asiassa.
Aloitimme Fysissä viime vuonna
oppilaitosyhteistyön
. Lähestyimme
kaikkia Suomen ammattikorkeakou-
luja. Yrittäjämme pääsivät viemään
opiskelijoille tietoa yrittämisestä yh-
tenä työllistymisvaihtoehtona sekä
kertomaan oman yrittäjätarinansa.
Opiskelijoilla oli mahdollisuus kysel-
lä yrittäjyyden kaikista puolista. Tä-
mä tärkeä työ jatkuu tänä syksynä.
Jäsenistölleen Fysi tarjoaa jat-
kossakin sellaisia palveluja, joita he
menestyäkseen tarvitsevat: ennen
kaikkea
nopeasti toimivaa neuvon-
tapalvelua ja täydennyskoulutus-
mahdollisuuksia.
Eniten neuvoja
tarvitaan työsuhdeasioissa, joissa Fy-
si opastaa kahden lakimiehen voimin.
Ammatillista täydennyskoulutusta ja
yrittäjäkoulutusta tarjoamme kentän
toiveita tarkasti kuunnellen. Lisäksi
yhteistyökumppanimme
Fennia
tar-
joaa jäsenyrittäjillemme suunniteltu-
ja Fysiturva -vakuutuspalveluja.
Hihat on siis kääritty.
Leila Salonen
FYSI ry:n toiminnanjohtaja
Hihat käärittyinä
kohti tulevaa
Fysi 2
2013
5
1,2,3,4 6,7,8,9,10,11,12,13,14,15,...52
Powered by FlippingBook