ten perusteella yli 10 000 sairaalape-
tiä liikaa. Erityisen huono asia tämä
on Vauramon mukaan siksi, että pe-
tien hurja määrä houkuttelee sijoit-
tamaan niihin vanhuksia. - Kun lai-
dat on nostettu ylös eivätkä ahtaat
tilat mahdollista liikuskelua, tarvi-
taan vain ne kymmenen vuodele-
popäivää, ja kävelevänä sairaalaan
tulleesta ikäihmisestä on synnytet-
ty vuodepotilas, hän kuvailee ja li-
sää, että voidaan perustellusti kysyä,
lyhentääkö tämä pitkäaikaisen vuo-
delevon aiheuttama toimintakyvyn
huononeminen ihmisten elämää ja
onko se siis eutanasiaan verrattava
järjestelmä.
Muualta, sellaisista Suomen refe-
renssimaista kuin Pohjoismaat, Hol-
lanti, Englanti, on iäkkäiden pitkäai-
kainen, Suomessa 3600 vanhuksen
kohdalla vuosiksi venyvä vuodeosas-
tohoito purettu pois jo vuosia sitten,
koska se todettiin iäkkäiden toimin-
takyvylle tuhoisaksi. - Suomen pal-
velurakenne on sitten 1970-luvun
jokseenkin entisellään: laitosvoittoi-
nen ja kallis.
– Meillä tulisi olla samanlainen
sääntö kuin Tanskassa, Virossa ja
monessa muussa maassa, joissa po-
tilaita ei saa pitää vuodeosastolla 30
vuorokautta kauempaa – ja silloinkin
tulisi yli viikon kestävissä hoidoissa
huolehtia päivittäisestä liikunnas-
ta lihaskadon hidastamiseksi. Suo-
mesta puuttuu systemaattinen kun-
toutusjärjestelmä vanhuksille – vain
vuodepaikat ovat odottamassa. Sik-
si meillä hoidetaan iäkkäitä 30 %
enemmän kuin muualla Euroopassa.
Suomi on Vauramon mukaan ai-
noa Pohjoismaa, jossa potilaan lää-
ketieteellinen sairaudenhoito ja
vanhuksen hoiva ovat sekaisin ter-
veyskeskussairaalassa – sairaalapedis-
tä tulee monen vanhuksen koti vuo-
sien ajaksi. – Tällainen järjestelmä on
kallis, koska vain osa näistä ihmisistä
hyötyy sairaalan resursseista. Samal-
la vanhuksesta tulee hoidon kohde:
hänelle pyritään järjestämään hyvät
olot, mutta samalla passivoidaan.
Vauramo tietää kokemuksesta, et-
tä terveydenhuollossa ei tapahdu mi-
tään nopeasti. Mutta rajansa kaikel-
la. – SOTE-uudistus on ratkaisevassa
vaiheessa. Vanhusten kopittaminen
ja makuuttaminen pitää lopettaa vii-
mein meillä Suomessakin laittamalla
kuntoutusjärjestelmä kuntoon yhdis-
tämällä osa terveyskeskusten vuo-
deosastoista, osa aluesairaaloista ja
vapautuvat sotainvalidien kuntou-
tuskeskukset kuntouttaviksi lähisai-
raaloiksi, Vauramo sanoo.
- Sitä kautta päästään myös il-
meisen välttämättömään 20 prosen-
tin säästöön terveydenhuollossa, kun
vanhuksille annetaan edellytykset pi-
tää itsekin yllä omaa toimintakyky-
ään. Ruotsissa on purettu viimeisten
vuosien aikana – vuoden 2004 jäl-
keen - yli 20 % palveluasunnoista.
Pääsyynä pidetään kokonaisvaltaista
kuntoutusta, johon kuuluu fyysinen,
psyykkinen ja sosiaalinen kuntoutus.
Vauramo korostaa, että jopa
muistisairaalla on jäljellä paljon sel-
laista toimintakykyä, jonka avulla
hän voi osallistua omaan hoitoonsa.
- Meillä on edelleen monin paikoin
sellainen käytäntö, että muistisai-
rautta hoidetaan sitäkin vuodelevol-
la. Se on hoitovirhe.
Keskustan palvelukortteli
yhdistää eri-ikäiset
Vauramo tietää paljon myös raken-
nuksista. Hänen eri sairaanhoitopii-
reille tekemissään selvityksissä kuvat
puhuvat selvää kieltään siitä, millai-
sissa ympäristöissä iäkkäät pystyvät
elämään aktiivisesti, millaisissa taas
ei ole tilaa edes sanomalehden luke-
miselle – ahtaassa huoneessa kun on
vuoteen lisäksi vain se yksi ”teoreet-
tinen tuoli” potentiaalista vierailijaa
varten, ja sängyssä jopa syödään sik-
si, ettei muuta paikkaa ole.
Vauramon näkemyksiä kuunnel-
lessa mieleen hiipii pelko siitä, että
Suomessa päädytään edelleen raken-
tamaan vääriin paikkoihin vääränlai-
sia tiloja, jos ja kun toimintoja uu-
distava henki puuttuu. Esimerkiksi
Ruotsissa – jonka järjestelmä on ehkä
edistyksellisin – myönnetään julkista
avustusta vain, mikäli rakennuksessa
on varattu yhdelle vanhukselle tilaa
vähintään 35 m
2
ja lisäksi yhteisiä ti-
loja 15 m
2
vanhusta kohden. Meillä
palvelutaloihinkin on lupa rakentaa
aivan liian pieniä huoneita, jotka ei-
vät mahdollista yhteisöllisyyttä ja it-
sehoitoisuutta, Vauramo sanoo.
Yhteistä toimivimmille malleil-
le eri puolilla Eurooppaa on se, että
niissä vanhukset on tuotu eristyksis-
tä takaisin osaksi yhteiskuntaa, joko
kotiin tai uusiin asuntoihin eri-ikäis-
ten hyörinän keskelle, yleisten palve-
luiden ulottuville. – Hollannin uusin
veto on se, että vanhusten palveluis-
ta on tehty keskustafunktio. Van-
hukset asutetaan keskustojen kortte-
leihin, joissa palvelukeskuksen tilat
toimivat koko ympäristön monikäyt-
töisenä olohuoneena kahviloineen ja
taidegallerioineen. Suomessa ei vielä
olla vahvoja tällaisessa palvelukort-
telisuunnittelussa – keskieurooppa-
laisiin kompaktiratkaisuihin kannat-
taa tutustua.
Keskeistä on, että vanhukset
nähdään oman hoitonsa resurssina:
heitä vastuutetaan ja annetaan ak-
tivoiva ympäristö, jossa henkilökun-
nan ei tarvitse järjestää ”ohjelmaa”.
– Tämä on osoittautunut mm. Ruot-
sin kuntoutusjärjestelmässä merkit-
täväksi voimavaraksi. Suomessakin
tulisi iäkkäille antaa aktiivisen elä-
män edellytykset, jotta he voivat toi-
mia oman toimintakykynsä eteen –
sairaalavuoteesta käsin se ei onnistu.
Miten meillä päästään eteenpäin,
Erkki Vauramo? – Katastrofien kaut-
ta, kun rahat loppuvat, vaikka valon-
pilkahduksia jo onkin maassa siellä
täällä, vastaa viisas, kokenut, ajatuk-
siltaan nuoria nuorempi mies. Hänen
esityksensä päättyvät usein sloga-
niin: Huominen ei tule – se tehdään
itse!
”Tarvitaan vain
kymmenen
vuodelepopäivää
ilman mahdollisuutta
liikkumiseen ja
kävelevänä sairaalaan
tulleesta ikäihmisestä
on synnytetty
vuodepotilas.”
Fysi 2
2013
9
