12 HKSCAN AGRI
HKScan Finland on valinnut Vuoden nautatuottajaksi MTY Lappalaisen
Rantasalmelta.
Mikko ja Pekka Lappalaisen
saavuttamat tuotantotulok-
set ovat olleet alusta alkaen hyvät, tilalla kiinnitetään paljon huomiota
eläinten hyvinvointiin ja tilaa kehitetään yhteistyössä HKScanin neuvon-
nan kanssa. Naudanlihaa tila on tuottanut kolme vuotta.
Vuoden siantuottajaksi valittiin Kakskiukainen Oy Loimaalta. Perus-
teluina ovat tuotantotulosten aktiivinen seuraaminen ja parantami-
nen sekä rohkeus investoida uuteen lihasikalaan. Nuoret yrittäjät
Antti
ja
Pentti Pöyri
ovat päässeet heti ensimmäisen toiminta-
vuoden aikana tuotantotuloksiltaan 10 parhaan tilan joukkoon.
Vuoden broilerintuottajaksi valittiin Yli-Liipolan Tila Oy Koskelta.
Jukka
ja
Outi Yli-Liipolalla
on palkinnon perustelujen mukaan hyvä
lintusilmä ja pitkä kokemus broilereista. Ammattitaidosta kertoo
kasvatuserien tasaisuus, hyvä laatu ja pieni poistuma. Lisäksi tuot-
tajat koettiin erittäin yhteistyökykyisiksi. Lastausväen mukaan tilan
ympäristö ja talvikunnossapito on hoidettu esimerkillisesti.
Vuoden 2015 tuottajat valittu
Nuoren, alle vuotiaan sonnin, voi tervehtymisen jälkeen
vielä palauttaa omaan ryhmäänsä, mutta isompi eläin jätetään
hoitokarsinaan kasvamaan. Kumimattojen odotetaan vaikut-
tavan positiivisesti jalkaterveyteen, jolloin hoitokarsinatkin
riittäisivät paremmin.
LASTAUS PUOLESSA TUNNISSA
Eläinten siirrot ja teuraslastaukset ovat tärkeä työvaihe.
– Aika ei ole tärkein mittari, vaan työn sujuvuus ja turval-
lisuus, niin eläimille kuin hoitajille, sanoo
Pekka
.
Teuraat lastataan joko aamulla aikaisin tai loppuiltapäi-
västä siitä riippuen, menevätkö ne saman vai seuraavan päi-
vän teurastukseen. Teuraskuljettajat saavat kiitosta Lappalai-
silta. Tilalla on käynyt suurin osa HKScanin teurasautoista ja
kaikilta työ on sujunut.
Kirjoittaja pääsi itse seuraamaan teuraslastausta. Piha oli
hiekoitettu ja eläinkortit olivat valmiina odottamassa autoa.
Eläimiä otettiin sekä vanhasta että uudesta navetasta yhteensä
21 sonnia. Vaikka autoa siirrettiin välillä ja pari viimeistä son-
nia jäi hieman pyörimään karsinaan, Kuljetus Rikalan auto ei
ollut tontilla puoltakaan tuntia.
– Lastauslaituriin on helppo ajaa vaikka yhdistelmällä ja
karsinasta on hyvä ottaa sonnit pois. Juuri parempaa lastaus-
paikkaa ei voi olla, kehuu kuljettaja
Jussi Lampinen
.
AIKAA HARRASTUKSILLE
Työt eivät ole vähentyneet, mutta ne ovat muuttuneet. Nave-
tat ovat yhden henkilön työpaikka.
– Totta kai lypsylehmä sitoo vielä enemmän, mutta kyllä
päivän rytmi on tärkeä myös sonneille. Kun ape jaetaan aina
aamulla ja pöytä ei ole tyhjänä hetkeäkään, sonnit pysyvät rau-
hallisina, toteaa Mikko.
Omaa elämänlaatua parantaa se, että viikonloppujen navet-
tatyöt tehdään vuorotellen. Joka viikko molemmilla veljek-
sillä on yksi täysi huilipäivä, jolloin navettaan tai traktoriin
ei tarvitse mennä.
Harrastuksillekin jää nyt aikaa. Mikon 12-vuotiaan ja Pekan
6- ja 8-vuotiaitten poikien jääkiekkoharrastus vie vapaa-ajasta
ison osan. Isien rooli ei ole vain autonkuljettajana toimimi-
nen, vaan he ovat mukana myös huolto- ja valmennusteh-
tävissä. Pekka aloitti tänä talvena pitkästä aikaa myös oman
harrastelätkän.
Tuotanto uudessa, toimivassa kasvattamossa on saatu nyt
vakiinnutettua. Tällä hetkellä ja tällä työvoimalla ei suunni-
telmissa ole suuria investointeja.
– Koko ajan pitää kuitenkin olla hereillä, Lappalaiset
toteavat.
Yhden vian he löytävät kasvattamosta: olisi se voinut vähän
pidempikin olla…
Eläinkuljetuksissa tärkeintä on
työn sujuvuus ja turvallisuus.