Tiesin sen jo etukäteen: Toimitta-
jana tunnetun
Hanna Jensenin
ky-
nästä ei lähde huonoa. Ei nytkään,
kun hän on kirjoittanut kirjan ”940
päivää isäni muistina”. Kirja on sa-
maa sarjaa kuin häneltä vuosien var-
rella satunnaisesti eri lehdistä bon-
gaamani tekstit: kirkas, oivalluksia
tarjoava, fiksusti henkilökohtainen.
Ja outoa kyllä: myös viihdyttävä,
vaikka aiheena on oman isän muis-
tisairaus - ja vähän tyttären ja pojan
perheidenkin, sillä niin kuin usein
sanotaan, muistisairaus on myös
omaisten tauti.
Hanna Jensen taluttaa lukijan ti-
lanteisiin, jotka saattavat tulla – tai
ovat jo tulleet – lukijankin eteen. On-
ko Suomessa enää ketään, joka ei
tuntisi muistisairasta ihmistä tai hä-
nen omaishoitajaansa? Muistisairaus
diagnoosin saa joka vuosi 13 000
ihmistä. Oman ulottuvuutensa Han-
nan ja hänen isänsä tilanteeseen
tuo se, että vanhemmat ovat eron-
neet - puolisoa ei ole ollut havainnoi-
massa muistin heikkenemistä eikä
omaishoitamassa. Myös suomalaisen
terveydenhuoltojärjestelmän hyvät ja
huonot puolet valottuvat.
Lukijan on helppo peilata omia
kokemuksiaan isän ja tyttären krono-
logisesti etenevään kertomukseen.
Jos oma omainen on muistisairas,
tuttuja tilanteita ja kokemuksia tun-
nistaa kirjan riveiltä ja rivien välis-
tä. Mutta myös erilaisuuksia, sillä
jokainen muistisairas on omansa
lainen yksilö, ainutlaatuinen ih-
minen omine kokemusmaailmoi-
neen ja persoonallisuudenpiirtei-
neen. Muistisairaus tuo mukanaan
huonoa, mutta myös hyvää. Ihmisen
pohjimmaista olemusta, huumoria,
uudenlaista läheisyyttä.
Hanna Jensen on sulattanut luki-
jan käyttöön aiheittain suuren mää-
rän tietoa muistisairauksista. Ker-
ronnassa tieto elää ja hengittää isän
”case”-tapauksen kautta. Kerronnan
lomaan sijoitetut ytimekkäät tietosi-
vut antavat tuiki tarpeellista infor-
maatiota jäsennetyssä muodossa.
Linkkien kautta voi halutessaan su-
keltaa tutkimaan jatkuvasti laajen-
tuvaa muistia koskevan tiedon val-
tamerta.
Kirjan mottona on fysioterapeut-
ti
Maija Käyhtyn
kokemus: ”En ole
koskaan tavannut muistisairasta ih-
mistä, joka ei ymmärrä”. Itselläni on
Fysi-lehden toimittajana ollut etuoi-
keutettu mahdollisuus vanhenemis-
ta ja muistia koskevan tiedon saan-
tiin, sillä olen saanut seurata Fysin
yhdessä Maija Käyhtyn kanssa to-
teuttamaa Geriatrisen kuntoutuksen
erityisosaajakoulutusta fysioterapeu-
teille. Siinä maamme eturivin asian-
tuntijat valottavat ikääntymisestä
kertynyttä runsasta tutkimustietoa
ja kentällä koeteltuja hyviä käytän-
töjä kaikista mahdollisista näkökul-
mista. Olen voinut hyödyntää koulu-
tuksessa kuulemaani sekä itseni että
läheisteni hyväksi. Kuljen D-vitamii-
nin ja Kävele ja keskustele –konsep-
tin apostolina.
Toiveena on, etteivät läheiseni
sairastuisi muistisairauteen ja että it-
sekin säästyisin siltä. Ja ilonaihee-
ni se, että se lähipiirimme ihminen,
jolle tämä mustapekka on jo osunut
käteen, pärjää ”sairaan hyvän” itse-
tuntonsa ja neuvokkuutensa ansiosta
sairautensa kanssa yllättävän hyvin
jo ties kuinka monetta vuotta. Lähi-
piiri yrittää peesata.
Kiitos kirjasta!
R. T-W.
Kirjanmerkki
Muistisairautta kokemassa
isän kanssa
Voiko oman isän muistisairaus tulla tyt-
tärelle yllätyksenä? Kyllä voi, kysyy ja
vastaa Hanna Jensen. Kuva: Jukka Rapo
26
Fysi 1
2013
