Tuote
uutisia
Älykäs teknologia harppoo kuntoutukseen
Älykäs teknologia harppoo myös kuntou-
tujien tueksi. Validia Kuntoutus Helsinkiin
– entiseen Invalidiliiton Käpylän Kuntou-
tuskeskukseen - aukeaa toukokuussa uu-
si kuntoutussali, jossa harjoitellaan uusim-
man teknologian laitteilla. Kuuden laitteen
kokonaisuus on ensimmäinen maailmassa.
Laitteissa on monen tasoisia pelillisiä har-
joituksia, jotka motivoivat liikkeeseen ja
harjoittelun ohessa arvioivat käyttäjän toi-
mintaa. Uudenlainen terapia on yksilöllis-
tä, mutta sitä tehdään ryhmässä.
– Haluamme kehittää kuntoutuksen
malleja, joilla on vaikuttavuutta. Yhdistäm-
me vahvaan ammattiosaamiseemme uutta
teknologiaa, joka mahdollistaa vaikeasti
vammautuneiden kuntoutusta ja avokun-
toutusta aivan uudella tavalla, kuntoutus-
johtaja
Kristiina Silver
Validia Kuntou-
tuksesta kertoo.
Uusilla laitteilla harjoitellaan yhtenäi-
sessä tilassa yhdessä toisten kuntoutuji-
en kanssa. Laitteet sopivat kaikenikäisille,
myös lapsille ja nuorille.
Peli pitää liikkeessä
Validia Kuntoutus Helsingin saliin tulee vii-
si Itävallassa kehitettyä Tyromotion-laitetta
sekä h/p/cosmoksen uudenlainen virtuaa-
linen kävelykuntoutuksen laite. Laitteiden
maahantuoja on Fysioline. – Kuntoutuja
voi tehdä esimerkiksi harjoitusta, jossa na-
pataan hedelmiä koriin. Terapeutti valitsee
harjoitukseen laitteet ja liikkeet kuntoutu-
jan yksilöllisten tarpeiden ja taitojen mu-
kaan, myyntitiimipäällikkö
Ville Tuominen
Fysiolinelta kertoo.
Vuorovaikutus toisten kuntoutujien
kanssa tekee terapiaympäristöstä innosta-
van. Onnistumisten jakaminen kannustaa
jatkamaan harjoittelua. Laitteiden pelilliset
harjoitukset motivoivat kuntoutujaa pysy-
mään liikkeessä. Kuntoutuja keskittyy kiin-
nostavaan harjoitukseen eikä toistettavaan
liikkeeseen. Laite valvoo koko ajan liikkeen
laatua.
– Esimerkiksi laitteella voi tehdä lii-
keharjoitusta ja katsoa elokuvaa samaan
aikaan. Elokuva kuitenkin jatkuu ja juo-
ni etenee vain niin kauan kuin kuntoutuja
toistaa terapeutin valitsemaa liikettä. Jotta
hyviä tuloksia saavutetaan, tarvitaan riittä-
vän paljon tehtyjä toistoja. Terapia on äly-
kästä, koska se vapauttaa terapeutin osaa-
misen kokonaisuuden seuraamiseen ja
arviointiin. Laitteille voi valita myös tie-
dollisia, kuten esimerkiksi matemaattisia,
harjoituksia.
Amadeo-laitteella harjoitellaan sormi-
en ja Diego-laitteella käden liikkeitä. Lait-
teilla voi harjoitella, vaikka kädessä ei olisi
mitään tahdonalaista liikettä. Harjoittelun
aikana laitteet keräävät tietoa käden toi-
minnasta ja arvioivat sitä. – Kuntoutuksen
aikana saavutettua kehitystä on näin help-
po seurata. Laitteessa on myös ohjelmia ak-
tiivisempaan terapiaan, Tuominen sanoo.
Myro on monipuolisesti säädettävä har-
joituspöytä, joka otetaan nyt käyttöön en-
simmäisenä maailmassa. Pöytä toimii kos-
ketuksesta, ja sen pintaan voi kiinnittää
harjoitusvälineitä. Pöydän avulla harjoitel-
laan työntämistä, painamista, vetämistä ja
kääntämistä. - Myrolla voi esimerkiksi ra-
kentaa rautatietä, jossa kiskot siirretään ja
käännetään paikoilleen. Pöydän ääreen
mahtuu monta ihmistä samaan aikaan -
vaikka koko perhe.
Pablo on liike- ja voimasensori, jolla
testataan ja treenataan sormiotteita ja hy-
vin monipuolisesti myös muutakin kehoa.
– Pablo on kannettava järjestelmä, jonka te-
rapeutti voi ottaa mukaan asiakkaan koti-
käynnille. Myös Tymo-terapia-alustaa voi
kuljettaa paikasta toiseen. Alustan päällä
harjoitellaan tasapainoa seisten tai istuen,
Ville Tuominen kertoo.
Validian uudessa kävelykuntoutuksen
laitteessa on painokevennys sekä elastiset
kaapelit, jotka avustavat jalan heilahduslii-
kettä. Kävelymaton alla on sensoreita, jotka
analysoivat seisoma-asentoa ja askellusta.
– Analyysin perusteella laite ohjaa kä-
velyä oikeille liikeradoille ja laajentaa lii-
kettä. Matossa näkyvät askelta ohjaavat
kuvat, joiden päälle kuntoutuja pyrkii as-
tumaan. Laitteessa voi myös valita virtuaa-
lisen ympäristön, jossa kävelyä harjoittelee.
Esimerkiksi virtuaalisessa metsässä kävelijä
vaihtaa suuntaa polkujen mukaan, nousee
mäkiä ja ylittää esteitä, Tuominen kuvailee.
Ammattiosaamista ja uusinta teknologiaa
yhdistämällä pystytään kehittämään vai-
kuttavan kuntoutuksen malleja, toteavat
kuntoutusjohtaja Kristiina Silver Validia
Kuntoutuksesta ja myyntitiimipäällikköVille
Tuominen Fysiolinelta. Kuva: EmmiParry
Uusin teknologia antaa vaikeavammai-
sillekin mahdollisuuksia samanaikaisesti
motivoivaan, innostavaan ja vaikuttavaan
terapiaan. Validia Kuntoutuksen uuteen,
toukokuussa avautuvaan kuntoutussaliin
kootaan vaativaan kuntoutukseen kehitetty
älykäs laitekokonaisuus. Esimerkiksimoni
puolisesti säädettävä harjoituspöytä Myro
otetaan käyttöön ensimmäisenä maail-
massa. Pöytä toimii kosketuksesta, ja sen
pintaan voi kiinnittää harjoitusvälineitä.
Pöydän avulla harjoitellaan työntämistä,
painamista, vetämistä ja kääntämistä.