Fysi 2/2016

Fysi 2

•

2016

päiviin viikoittaisten fysioterapiakäyntien

kanssa lähinnä siksi, että pitkämatkalaise-

na pääsisin mukaan.

Nyt ollaan tässä: Kesän 2016 aikana

on haettu askel askeleelta kipukerän pää-

tä. Olemme äidin kanssa ymmärtäneet ja

uskoneet, ettei vuosien aikana pikku hiljaa

heikentynyt tilanne ratkea millään vippas-

konstilla sormia napsauttamalla vaan että

kyse on aivojen oppimisprosessista. Pro-

sessi vaatii oman aikansa ja siinä poisopi-

taan haitallisesta ja painetaan kehon muis-

tiin uusia, tilannetta helpottavia asentoja

ja tekemisen tapoja. Ja vaikka kertalaakis-

ta vaikuttavaa ihmepilleriä ei ole, on jo ke-

sän mittaan bonuksena koettu hoitojen jäl-

keisiä kivuttomiakin päiviä.

Päähän on asettunut tietous siitä, et-

tä kun itselle sopivimpia harjoitteita jaksaa

tehdä sitkeästi, mutta voimiaan kuulostel-

len viikkojen ja kuukausien ajan, on lupa

odottaa kiputilanteen jossakin vaiheessa

helpottavan tai ainakin lievittyvän pitem-

mäksikin aikaa, vaikka selän luumuutok-

set eivät korjaannukaan. Ja että yhtä tärke-

ää kuin jumppa on luvan kanssa pötköttely

ja selän lepoasentojen hyödyntäminen.

Ja ehkä se vaikein: ne oman pään ase-

tukset. Miten aina toisten eteen väsymät-

tä töitä tehnyt äiti, mummu ja isomum-

mu oppisi lopultakin ottamaan huomioon

myös itsensä – ja onko siihen aina mahdol-

lisuuttakaan... Fysioterapiassakin hän huo-

lehtii siitä, miten Helenan kädet kestävät

työpäivästä toiseen jatkuvaa käsin hoitamis-

ta. Mutta opintomatka oman itsen kuunte-

luun ja omien voimavarojen suojeluun on

alkanut! Voimia isoon elämänmuutokseen

antaa kuntoutuksen ammattilaisten koko-

naisvaltainen ja myötäelävä tuki ja kannus-

tus: Toimintakykyä on vielä paljon jäljellä –

haetaan se yhteisvoimin esiin!

Tähän mennessä tapahtunutta

Fysioterapeutti Helena Niutanen on

haastatellut, arvioinut, todennut alaselän

erittäin jäykäksi, hoitanut kipualueen li-

haksistoa ja niveliä manuaalisin käsittelyin

mm. mobilisoimalla ja hieromalla, tehnyt

liikehoitoa, laatinut ja ohjannut yksilölliset

kotiharjoitteet, ohjannut tukivyökokeilun,

neuvonut kylmän ja lämpöpakkausten käyt-

töä ja paljon muuta. Hän on kysellyt kun-

kin viikoittaisen fysioterapiakerran aluksi ja

mittaan voinnin ja kiputilanteen kehittymi-

sen ja vienyt kuntoutusprosessia vaiheittain

Äiti:

Olen niin kauhean hiessäkin, että minua ihan hirvittää tulla käsiteltäväksi.

Helena:

Voi kuule, sinä et tiedä, mitä me ollaan täällä nähty. Älä yhtään huolehdi

tuollaisesta!

Äiti:

Eikö sinun kädet väsy, kun hoidat koko päivän käsilläsi?

Helena:

Valehtelisin, jos sanoisin, ettei käsissä illalla tuntuisi – mutta ne palautuvat

nopeasti. Sanotaan, että hieronta ja fysioterapia ovat tekniikkalajeja. Lisäksi me fysio-

terapeutit käytämme paljon vartaloa – otamme voiman kehosta.

Äiti:

Siinä on aika laajalla alueella kipua, mutta yksi erityisen kipeä piste. Siinä onkin

makea kohta! Mistä sinä ne löydätkin?

Helena:

Kipukohdat tuntuvat käsissä. Lihastuntemus muuttuu kovaksi ja kireäksi

– se ei ole sellainen elastinen, jollainen sen pitäisi olla. Ja meillä fysioterapeuteilla on

päässä se anatomian tuntemus, joka kertoo, mihin suuntaan kannattaa mennä.

Helena:

Varsinkin niinä hetkinä, kun joutuusei-

somaan vaikka kauppajonossa, kannattaa vetää

hyväryhti ja vatsalihakset tiukoiksi – se muuttaa

heti koko asentoa ja helpottaa alaselän painetta.

Me fysioterapeutit sanomme, että laita napa kiinni

selkärankaan! Joskus voi olla pienestä kiinni, että

hermopuristus helpottaa.

Äiti:

Kun muistaisikin sen… Tarvitaan joku, joka

aina välillä vähän tönäisee.

Äiti:

Välillä tuntuu, että kun ne on niin mitättömiä

ne liikkeet, niin voiko niillä olla mitään vaikutusta…Helena:

Siinähän se onkin, että se yksinkertainen

on usein paras! Voisi ajatella,että vaikea ja moni-

mutkainen liike olisise tehokas, mutta harjoitteis-

sa pieni on usein kaunista. Sen muistaa helpom-

min ja se tulee tehtyä ja tehtyä oikein.