Fysi 1/2013 - page 4

Puheenjohtajalta
K
untapoliitikkona ja yrittäjänä
joudun jatkuvasti puolustamaan
yrittäjyyttä ja puuttumaan mu-
tu-tietoon perustuvaan väittämään
yksityisesti tuotettujen palvelujen
kalleudesta. Päättäjillä ja virkamiehil-
lä on vankka käsitys siitä, että yksi-
tyisesti tuotetut palvelut ovat kalliim-
pia kuin julkisesti tuotetut.
Me terveyspalveluja tuottavat fysi-
yrittäjät täydennämme tuotannollam-
me julkisen sektorin palvelutarjon-
taa. Toiveemme on, että vielä kovin
ylimalkaiset kuntien palvelustrategiat
tarkentuisivat ja kunnat laskisivat ja
julkaisisivat omien palveluidensa hin-
nat huomioiden niissä tilat, välineet,
hallinnon sekä todelliset palkkakus-
tannukset sivukuluineen. Silloin oli-
simme samalla viivalla ja pääsisimme
todella vertailemaan sitä, mistä saa-
daan laadultaan, kustannuksiltaan ja
tehokkuudeltaan paras tuote. Kilpailu
ja yhteistyö eivät sulje toisiaan pois,
kunhan kilpailun vääristymät korja-
taan.
Palvelustrategioilla kunnat voivat
auttaa eri toimijoita löytämään paik-
kansa palvelujärjestelmässä, kehittää
markkinoita ja hyödyntää niitä kan-
salaisten parhaaksi nykyistä tehok-
kaammin. Palvelustrategioiden kautta
myös yrittäjät saisivat takuun olemas-
sa olevista markkinoista ja voisivat
kehittää omien tuotteidensa laatua ja
kustannustehokkuutta kysyntää vas-
taaviksi. Terveyspolitiikan ja hyvin-
vointiyhteiskunnan tavoitteet eivät
ole uhattuina, vaan kaikki osapuolet
voittavat, kun palvelurakenne moni-
Kohti terveitä markkinoita
puolistuu, tehokkuus paranee, inno-
vaatiotoiminta lisääntyy ja palvelui-
den laatu ja saatavuus paranevat.
Yrittäjyys tunnustetaan yleises-
ti uusien työpaikkojen ja verotulojen
synnyttäjäksi - silti sitä vielä vierok-
sutaan terveyspalveluista puhuttaes-
sa. Viime vuonna yritykset tuottivat
yli 20 prosenttia kaikista Suomen ter-
veyspalveluista, fysioterapian kohdal-
la luku on 85 prosenttia.
Vastajulkaistuun Suomen Yrittäji-
en, Finnveran ja työ- ja elinkeinomi-
nisteriön Pk-yritysbarometrin kyse-
lyyn vastasi yli 4600 pk-yrittäjää eri
puolilta Suomea. Yrittäjien vastauk-
sia voidaan tulkita niin, että valtion-
talouden ongelmana ei ole verokerty-
mien vähäisyys vaan menojen jatkuva
kasvu. Yrittäjät ovat tottuneet vähen-
tämään menojaan, kun tilanne niin
vaatii. Samaa yrittäjät odottavat nyt
kuntataloudelta.
Yrityksiämme ei ole rakennet-
tu 8-tuntisilla työpäivillä, vaan ke-
hitystyö on tehty ylipitkiksi ve-
nyneillä työpäivillä, joista ei ole
laskutettu. Kuntapuolen palkkataso
kilpailee jo yksityisen puolen kanssa.
Työvoimamme virtaa julkiselle puolel-
le vähemmän kuormittavan työpäivän
toivossa. Työn tehokkuus on yksi las-
kelmissa huomioitava suure.
Työmme arvoa fysioterapiayrittä-
jinä ei kannata arvioida tunti/euro-
tyyliin. On nähtävä laajempia koko-
naisuuksia. Mitä merkitsee euroissa
se, että ihminen pystyy elämään ko-
tona laitoksen sijasta? Kuinka paljon
yhteiskunta säästää, kun olemme tu-
kena omaishoitajille? Mitä euromää-
räisesti merkitsee se, ettei ihminen
joudukaan vaivojensa kanssa saira-
uslomalle? Me fysioterapeutit olem-
me tulevaisuudessa juuri se ammatti-
ryhmä, joka tukee ihmisiä jaksamaan
pitempään työelämässä.
Tuula Mustonen
FYSI ry:n puheenjohtaja
tuula.mustonen@fysiokuusamo.fi
4
Fysi 1
2013
1,2,3 5,6,7,8,9,10,11,12,13,14,...60
Powered by FlippingBook