Fysi 1/2013 - page 9

sa pitää liikkeissä olla hyvä kontrol-
li, jottei jalka pääse menemään liian
pitkälle yliaukikiertoon ja jotta kaik-
ki liikkeet tulevat tehdyiksi lihaksilla,
ei repimällä. Suurena apuna proses-
sissa ovat olleet pari entistä hollanti-
laiskollegaani, jotka ovat kouluttau-
tuneet fysioterapeutiksi ja ”personal
traineriksi”.
Se että tanssijan keho altistuu
niin valtavalle rasitukselle ja toisto-
määrille, teki Anun lavalle paluusta
ison kysymysmerkin. – En ollut kos-
kaan ollut leikkauksessa ja nyt ope-
roitiin vielä niinkin isoa niveltä kuin
lonkkaa! En tiennyt miltä lonkka
leikkauksen jälkeen tuntuisi ja tulisi-
ko siitä lähellekään entisensä. Asen-
noitumisessa auttoi se, että jollakin
tasolla olisin ollut valmis jättämään
tanssimisen, vaikka vaikeaahan se
olisi ollut. Itse lavalle paluu ei ole
tuntunut ollenkaan oudolle – tuntuu
miltei siltä, kuin taukoa ei olisi ollut-
kaan. Rasituksen määrähän riippuu
paljolti siitä, millaisia rooleja tanssin
ja minkälaisissa teoksissa. Nyt men-
nään asia, teos ja päivä, viikko, kuu-
kausi ja vuosi kerrallaan, Anu Vihe-
riäranta summaa.
Lue lisää Anu Viheriärannan kun-
toutusprosessista osoitteesta
Kuntoutuksessa on ollut tärke-
ää huolehtia lonkkaa ympäröivien li-
hasten kunnosta, jotta lonkkanivelen
stabiliteettia saataisiin parannettua. –
Pikkuhiljaa aloin myös huomata asi-
oita, joiden suoritusta minun täytyi-
si muuttaa, ja nyt kun olen palannut
sataprosenttisesti töihin, toivon, et-
tä suunta on ollut oikea ja että lonk-
ka kestää suurempaakin rasitusta. Li-
hakset lonkan ympärillä menivät ja
menevät vieläkin välillä jumiin, mi-
kä vaikeuttaa monien liikkeiden suo-
ritusta ja aiheuttaa taas kompensoin-
tia. Kipu on kuitenkin täysin poissa.
Silti ei kulu päivääkään niin, ettei
lonkka ilmoittaisi itsestään jonkin-
laisella kireydellä tai tuntemuksella.
– Baletissa on mielestäni hanka-
laa löytää hyvä tasapaino voiman ja
venyvyyden välillä. Kumpaakin tarvi-
taan mutta sopivassa suhteessa. Esi-
merkiksi kuntoutuksen aikana pai-
kat menivät lihaskuntoharjoittelussa
välillä niin kireiksi, että liikkuvuus
balettitunnilla kärsi. Toisaalta taas
sitten tällaisen löysän lonkan kans-
Baletissa on tärkeää löytää tasapaino
voiman ja venyvyyden välille.
Kuva: Tamas Nagy
”Rakaskaan työ ei saa
määrätä joka askelta.”
MedicaLux
040 552 9654
info@medicalux.fi
parempi
terveys
nopeampi
paraneminen
kohentunut
suorituskyky
Pyydä heti lisätietoja ainutlaa-
tuisesta BEMER fysikaalisesta
verisuoniterapiasta!
Kun puhutaan baletista ammattina,
esteettisyysvaatimukset ovat kovat. Rasitusta,
paikkojen kulumista ja vammoja on miltei
mahdotonta täysin estää. Kuva: Tamas Nagy
MedicaLux
040 552 9654
info@ e icalux.fi
parempi
terveys
nopeampi
paraneminen
kohentunut
suorituskyky
Pyydä h ti lisätietoja ainutlaa-
tuisesta BEMER fysikaalisesta
verisuoniterapiasta!
MedicaLux
040 552 9654
info@medicalux.fi
x
parempi
terveys
nopeampi
paraneminen
koh ntunut
suorituskyky
Pyydä heti lisätietoja ainutlaa-
tuisesta BEMER fysikaalisesta
verisuoniterapiasta!
Fysi 1
2013
9
1,2,3,4,5,6,7,8 10,11,12,13,14,15,16,17,18,19,...60
Powered by FlippingBook