Fysioterapiayrittäjä Minna Penttilä perus-
ti omaan ”nappikauppaansa” oikean halli-
tuksen, jonka jäseniksi tuli aivan eri alojen
edustajia. Sattumoisin kaikki insinöörejä!
– Voin suositella lämpimästi. Jokaisella ta-
paamiskerrallamme on tullut esiin jotakin,
mitä en ole tullut itse ajatelleeksi.
sijaan, että jatkaisin entiseen malliin, jossa
olin muodostanut hallituksen yksin ja äiti-
ni on ollut varajäsenenä, Minna naurahtaa.
- Tämä on alallamme aika tyypillistä: ajatel-
laan, että olemme sen verran pieniä ”nap-
pikauppoja”, ettei hallitukselle ole tarvetta.
Oikea hallitus on kuitenkin osoittautu-
nut loistavaksi ratkaisuksi, jota Minna Pent-
tilä sanoo voivansa suositella lämpimästi. –
Kaikki hallitukseen ottamani henkilöt ovat
aivan toisilla aloilla työskenteleviä ihmisiä
ja sattumoisin kaikki insinöörejä: yksi on
kansainvälisessä konebisneksessä, toinen
talonrakennusalalla ja kolmas atk-alalla –
avaruusteknologiakin on edustettuna.
- Vähän aikaa menee, että saamme asi-
at pyörimään kunnolla, mutta jo nyt olen
todennut, että hallituksella on paljon an-
nettavaa. Bisnes on bisnestä ja lainalaisuu-
det aika lailla samat riippumatta siitä, millä
alalla toimitaan. Hallitus on halunnut pöy-
tään selkeitä lukuja ja vaatinut hahmotta-
maan asiakasryhmät entistäkin selvemmin.
Jokaisessa kokouksessa tulee esiin jotakin,
mitä en ole tullut itse ajatelleeksi.
Hallituksen jäsenet ovat toistaiseksi
mukana harrastuksesta ja mielenkiinnosta.
– Mutta jos työskentely alkaa tuottaa selke-
ää taloudellista tulosta, asiaan tulee ilman
muuta muutos. Uskon hallitustyöskente-
lyn olevan meille kaikille antoisaa. Saamme
kaikki kokoontumisissamme ja yhteydenpi-
dossamme vertaistukea toisiltamme.
Minna Penttilä on lähtenyt mukaan
myös Hämeen Kauppakamarin hallituk-
seen, näköalapaikalle. – Minua pyydettiin
mukaan, kun ystäväni luopui paikastaan.
On erittäin mielenkiintoista olla mukana.
Nyt on katsottava ihan lähelle
– samalla näkee kauaskin
Minna Penttilä on intohimoinen kuntou-
tusihminen. Jos hän henkilökuntineen saisi
päättää, yksikään ihminen ei syrjäytyisi soh-
vannurkkaan tai tietokoneelle.
Ajassa liikkuu nyt isoja asioita, suuria
muutoksia toimintaympäristöön on odo-
tettavissa mm. valmisteilla olevan sote-rat-
kaisun myötä. Samaan aikaan Potilastiedon
arkistoon liittyminen vaatii yrityksiltä pal-
jon työtä ja resurssejakin.
Miten yrittäjä pystyy nukkumaan yönsä
rauhassa kaiken muutosmyllerryksen kes-
kellä? – Olen ajatellut niin, että nyt pitää ol-
la kärsivällinen ja on odotettava, että laiva
pysähtyy johonkin kohtaan. Sanon itselleni,
että katsotaan nyt vaan ihan tähän lähelle
eikä oteta murheeksi kaikkea isoa meneil-
lään olevaa – emmehän pysty tekemään mi-
tään, jos koko ajan kannamme huolta. Sii-
tä läheltä näkee lopulta hyvin myös kauas.
- Muistan kuinka osallistuessani Geriat-
risen kuntoutuksen erityisosaajakoulutuk-
seen meille osallistujille tuli sellainen olo,
että tämähän ihan räjähtää käsiin tämä iäk-
käiden kuntoutus – että minkä tärkeän koh-
dan oikein pelastamme ensimmäiseksi, kun
emme kuitenkaan voi revetä kaikkialle.
- Yksi koulutuksen luennoijista näyt-
ti meille sellaisen kuvan, jossa vanha mies
heitteli takaisin mereen rannalle ajautunei-
ta meritähtiä, jotta ne eivät kuolisi. Meritäh-
tiä oli valtava määrä, ja paikalle tullut pik-
kupoika kysyi mieheltä, miksi ihmeessä hän
teki niin, kun ei kuitenkaan voisi pelastaa
niitä kaikkia. Vanha mies vastasi, että hän
pelastaa aina yhden kerrallaan…
Minna Penttilä toteaa, että samasta on
oikeastaan kyse koko kuntoutusalassa. –
Olipa asiakkaanamme kivusta kärsivä, vai-
Potilastiedon arkistoon
– totta kai!
Minna Penttilä - liittyykö Kutomon Fysioterapia
myös Kanta-palveluihin kuuluvaan Potilastiedon
arkistoon? – Totta kai - onko muuta vaihtoehtoa-
kaan! Mielestäni on erittäin hyvä asia, että asiak-
kaan kaikki tiedot ovat jatkossa hänen suostumuk-
sellaan kaikkien hoitavien tahojen käytettävissä
riippumatta siitä, missä hän on käynyt röntgenku-
vassa tai laboratoriokokeissa. Se on ihan kaikkien
etu. Hieno asia on, että omakin sairaushistoriani on
nähtävissäni yhdessä paikassa Omakannassa. Tämä
on nykyaikaa terveydenhuollossa.
http://www.kan-
ta.fi/omakantaHei: juuri sinä voit hyötyä fysio-
terapiasta!
Kutomon Fysioterapiassa ei väsytä miettimään, mi-
ten fysioterapiaviesti viedään ihmisten arkeen niin,
että se puree. Miten paketoida palvelu siten, että ih-
minen ymmärtää voivansa hyötyä fysioterapiasta ja
kokee, että viesti koskee juuri häntä? Esimerkki tästä
lähestymistavasta on tänä vuonna ensimmäistä ker-
taa kokeilussa oleva ”Intti kutsuu, mutta kunto voi-
si olla parempikin...” -infotilaisuus, jossa kutsutaan
nuoria miehiä kuulemaan, miten tehdä inttiin me-
no mukavammaksi. - Kerta on ensimmäinen - kat-
sotaan, lähteekö se liekkeihin. Kaiken uuden sisään-
ajo vie yleensä vuoden. Muutama kiinnostunut on jo
ollut ja etenkin äidit ovat kyselleet lisätietoja!, Min-
na Penttilä raportoi.
keavammainen tai työssään uupunut, olen-
naista on, että keskitymme juuri häneen
- fokusoimme yhteen ihmiseen kerrallaan.
Kun teet kaikkesi selvittääksesi, mitä juu-
ri tämä tällä hetkellä luonasi oleva ihminen
tarvitsee, olet samalla sataprosenttisesti läs-
nä ja sinusta tulee läsnäolon väline.
Läsnäolo ja lähelle katsominen autta-
vat myös kuntouttajia jaksamaan tärkeäs-
sä työssään. – Meille ovat jääneet töihin ne
intohimoisesti kuntoutukseen asennoituvat
ihmiset, jotka jakavat saman arvomaailman
ja etsivät väsymättä keinoja – liukuhihna-
tyyliin työtä tekevät ovat hetken ja lähtevät.
Nuorille alalle tulijoille täytyy teroittaa, että
tämä ei todellakaan ole ala, jossa mennään
oma itse edellä. Voimia antaa se, että täs-
sä työssä ei hetkeäkään tarvitse miettiä, on-
ko työ merkityksellistä – sen tärkeys ja tar-
peellisuus on niin käsinkosketeltava, Minna
Penttilä toteaa.
FYSI ry valitsi Minna Penttilän Vuoden Fysio-
terapiayrittäjäksi vuonna 2008. Lue Fysi-leh-
den artikkeli Kuntoutusta kristallikruunun
alla tästä linkistä
http://www.fysi.fi/images/liitteet/2016/fysilehti3_08_s34-35.pdf
Fysi 1
•
2016
15