6 HKSCAN AGRI
VASTUULLISUUS
RAKENTUU TARKOISTA
TOIMISTA
Lähdin tilakäynnille Loimaalle Jouni ja Eija Tuomolan tilalle selvittääkseni,
mitä vastuullisuus Kariniemen kananpojan tuottajalle merkitsee ja mitä
käytännön toimia nämä vastuullisuusteot vaativat.
KARINIEMEN TUOTTAJAT
Jouni
ja
Eija Tuo-
mola
asuvat Juurelan tilalla, Haaroisten kylässä
Loimaalla. Kasvattamo-osastoja on kolme ja nii-
hin mahtuu yhteensä noin 70 000 untuvikkoa.
Vanhimmassa osastossa kananpojan kasvatus on
aloitettu vuonna 1996 ja kahteen uudempaan osas-
toon ensimmäiset untuvikot tuotiin vuoden 2008
viimeisinä päivinä.
Munintakanojen pidosta Tuomolat luopuivat
vuonna 2010. Molemmat toimivat päätoimisina
maatalousyrittäjinä. Perheen poika
Mika
on val-
mistunut maaseutuyrittäjäksi Loimaan maaseu-
tuoppilaitoksesta ja on kiinnostunut broilerintuo-
tannon jatkamisesta tilalla.
HYVÄ SUOMALAINEN TUOTANTOTAPA
Tuomolat pitävät tärkeänä arvona sitä, että he toi-
mivat Kariniemen kotitilana ja kasvattavat suo-
malaisen tuotantotavan mukaisesti kananpoikia
HKScanille. Myös vanhempaispolvi eli emolin-
nut kasvavat ja munivat suomalaisilla DanHatch
Finland Oy:n sopimustiloilla Satakunnassa ja
Varsinais-Suomessa. Ketjun kaikki linnut kasva-
tetaan suomalaisen, hyvän tuotantotavan mukai-
sesti, jossa muun muassa muualla yleisesti käytetyt
ylimääräiset käsittelyt, kuten emolintujen nokan
typistys, on kielletty.
Jouni ja Eija ovat yhdessä tehneet havainnollista-
van kuvasarjan broilereiden kasvatuksesta ja siihen
liittyvistä toimenpiteistä. Jouni on käynyt muun
muassa kouluissa tutustuttamassa tulevia kulutta-
jia suomalaiseen broilerintuotantotapaan.
Kananpojat kasvavat vapaana lattialla turvepeh-
kun päällä ja Jouni kertoo, että niiden käyttäyty-
mistä ja olosuhteita seurataan useita kertoja päi-
vässä. Kasvattamossa tehtävien tarkastuskierrosten
lisäksi Tuomolat pystyvät seuraamaan hallin olo-
suhteita ajantasaisesti tietokoneelta etäyhteydellä.
Olosuhdepoikkeamista, kuten lämpötilan muu-
toksista, vedenkulutuksen poikkeamista tai rehu-
laitteiden häiriöistä tulee ilmoitus sekä Eijan että
Jounin kännykkään.
Jouni ja Eija kertovat tavoittelevansa linnuille
optimaalista ilmanvaihtoa, lämpöä ja kosteutta.
Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksena kasvatta-
mon olosuhteet ja turvepehku saadaan pysymään
niin hyvänä, että linnut kykenevät kuopsuttamaan
ja kylpemään koko kasvatuskauden ajan.
PÄIVITTÄISTÄ SÄÄTÖÄ
Olosuhteiden hallitseminen vaatii tuottajalta koke-
musta ja oman kasvattamon tuntemista. Päivittäistä
tarkkailua ja säätämistä riittää. Kananpojan läm-
pötilavaatimukset vaihtelevat vastakuoriutuneen
untuvikon vaatimasta 34 asteesta vanhemmalle
kananpojalle sopivaan noin 20 asteeseen. Ilman
laadun tulee olla hyvä, mutta tuuletus ei saa olla
niin voimakas, että syntyy vetoa.
Broilerien kasvatusolosuhteita ja hyvinvointia
arvioidaan teurasbroilerien jalkaterveyden perus-
teella. Vuonna 2011 voimaan tullut broilereiden
hyvinvointiasetus edellyttää, että otos kaikkien
parvien jalkapohjista tarkastetaan teurastamolla
ja tarkastuseläinlääkärit ilmoittavat ongelmista lää-
nineläinlääkärille. Tuomolan kasvattamien broile-
reiden jalkapohjat ovat olleet kunnossa, eikä huo-
noja jalkapohjatuloksia ole ollut lainkaan.
Tuomolat ovat sitoutuneet myös vapaaehtoiseen
hyvinvointikorvaukseen. Siksi jokaisessa kasvatta-
mossa on orret sekä virikkeitä tarjolla kananpojille.
Virikkeenä toimivat myös turvepehku sekä koko-
jyvät, joita kananpojat saavat rehussaan.
KAHDEN SULUN KAUTTA KASVATTAMOON
Kariniemen kananpoikia ei tarvitse lainkaan rokot-
taa eikä lääkitä. Tämä on tehty mahdolliseksi koko
ketjun kattavalla tarkalla tuotantohygienialla ja
tautisuojauksella.
Tuomoloiden kasvattamoissa käytetään niin kut-
suttua kaksivaiheista hygieniakarsinaa. Heti ulko-
oven jälkeen ensimmäiseen hygieniakarsinaan
jätetään ulkojalkineet sekä viereiseen naulakkoon
ulkovaatteet. Välitilassa kädet pestään ja desinfioi-
daan huolellisesti ja jalkaan vaihdetaan tilan omat
puhtaat välitilatossut sekä haalarit, joita käytetään
vain kasvattamossa.
TEKSTI:
LEENA POHJOLA, KATEGORIAPÄÄLLIKKÖ
KUVAT:
PASI LEINO
OLOSUHTEIDEN
HALLITSEMINEN VAATII
TUOTTAJALTA KOKEMUSTA
JA OMAN KASVATTAMON
TUNTEMISTA.