20 HKSCAN AGRI
– HKScanin vahvuuksia ovat konsernin vahvat tuotemerkit, ylpeys
yrityksen juurista sekä vastuullinen alkutuotanto. Ketjun luotettavuus
kumpuaa pitkäaikaisista kumppanuuksista sopimustuottajiemme kanssa.
Näiden pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan entistä vahvempaa yhtiötä,
HKScanin uusi toimitusjohtaja Jari Latvanen sanoo.
Vastuullinen alkutuotanto
ja vahvat tuotemerkit
kehityksen kulmakivinä
TEKSTI JA KUVAT:
SAARA SALAJA
MYÖHEMMIN SYKSYLLÄ
työnsä aloittava
Jari Latvanen on jo käynnistänyt HKScanin
vahvuuksien, heikkouksien, uhkien ja mah
dollisuuksien kartoittamisen.
– Olen pyytänyt näkemyksiä muutamilta
kymmeniltä HKScanin ja sen sidosryhmien
edustajilta. Samalla olen kysynyt heidän
odotuksiaan minulle toimitusjohtajana. On
hyödyllistä tarkastella yhtiötä mahdollisimman
objektiivisesti eri kohderyhmien näkökulmista.
Kartoitus toimii pohjatyönä Latvasen uuteen
pestiin. Kun yhtiön vahvuudet ja heikkoudet
on tunnistettu, tulevat suuntaviivatkin hahmot
tuvat selkeästi. Latvanen lupaa lähteä jouk
koineen vahvistamaan HKScanin vahvuuksia
ja aikoo pureutua myös heikkouksiin. Kaiken
tekemisen tulee lähteä merkityksen ja lisä
arvon luomisesta niin kuluttajille, asiakkaille,
osakkeenomistajille kuin tuotantoketjullekin.
Jo nyt tekemiensä haastattelujen perusteel
la Latvanen tunnistaa muutaman, eri puheen
parsissa toistuvan vahvuuden. Näistä hän
haluaa nostaa esiin ylpeyden yrityksen juurista
ja vastuullisesta alkutuotannosta.
JARI LATVANEN
Ikä:
52
Perhe:
Vaimo ja kolme lasta
Harrastukset:
ulkoilu, laskettelu,
ratsastus, ruuanlaitto
Onnistumisen resepti:
Voitetaan
yhdessä asiakkaan kanssa,
yllätetään kuluttajat iloisesti,
parannetaan kannattavuutta
tehokkaasti
Teesit:
Avoimuus, vastuun
ottaminen, toiminta